perjantai 2. tammikuuta 2015

Kosinta!

 


Nyt sain vihdoin kaipaamani romanttisen kosinnan! :)

Olimme uutena vuonna Tommin vanhemmilla ja 
illalla lähdimme katsomaan ilotulitus näytöstä. Tämän jälkeen lähdimme
kohti kaupunkia ja Tommi ehdotti, että menisimme vanhaan Porvooseen 
samaiselle sillalle, missä ensi suudelma ja kihlautuminen tapahtui, katselemaan
raketteja. Minä innokkaana valokuvailin maisemia ja Tommi huusi jo, että tule nyt tänne.

Seisoimme suunnilleen samassa kohdassa, missä nuo edellä mainitut
tapahtumat ovat tapahtuneet ja Tommi alkoi kertoa kuinka minua rakastaa.
Tämän jälkeen hän polvistui ostamamme sormus käsissään ja pyysi minua vaimokseni.
Siinä sitten ilotulitteiden paukkuessa taustalla suostuin kosintaan
 ja halailimme ja suutelimme :)

 pinterest

Nyt voinkin jo sanoa!!!

Me mennään tänä vuonna naimisiin!!!!

IIIIIIK!!!!

Olen vääntänyt kutsuja uudelleen kellonaika mokan takia
ja tänään kävin ostamassa lisää pitsiä niitä varten.
Nyt täytyy jo alkaa tosissaan varmistamaan, 
että kaikki suunnitelmat on järjestyksessä!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!




Oma jouluni sujui perheen parissa perinteisin menoin.
Käytiin hautausmaalla, meidän molempien vanhemmilla.
Paljon pääsin ajelemaan autolla, sillä sain kuin sainkin ke 17.12 ajokortin jippii!!!
nyt täytyy vain ajella paljon, että tulee lisää rohkeutta :)

Ihania joululahjoja saimme molemmat!

mm. Hiustenkiharrin, ihana pörröinen lampaantalja,
muumikirja ja muumitermospullo, herkkuja, ihonhoitotuotteita,
pentikin pöytätabletteja, kynttilöitä, pentikin Eden astiastoa jne.. :)

En tiedä mitä tekisin.. Soitin kirkkoherrainvirastoon ja
vihkiminen alkaa klo.14.15, eikä klo 14, niin kuin aiemmin luulin ja
nyt olen kirjoittanut kutsuihin ajaksi klo.14.. Olen tehnyt kutsuja n. 15kpl...
Aloittaisitteko te alusta, vai onko 15 minuutilla niin väliä??? :( 


Hyvää joulua & onnellista uutta vuotta! <3



Miten teidän joulu meni?