maanantai 1. kesäkuuta 2015

Polttarit



Noniiin!
Vihdoinkin ehdin pikaisesti kirjoittamaan polttareista,
jotka vietettiin saiis 23.5.15!

Omien polttareideni ajankohta ei ollut mikään yllätys, sillä
olin pyytänyt, että tytöt kertoisivat minulle päivän, jotta voin
ottaa töistä vapaata :) 

Tommille polttarit olivat taas täysi yllätys! Minä olin niitä järjestellyt
Tommin ystävien kanssa vaikka kuinka pitkään :D

Tommin polttareista sen verran, että Tommin pari serkkua ja 
ystävää järjestivät päivää minun avullani. Serkukset keksivät viedä Tommin
Helsinkiin ajamaan Karting autoilla :) Oli kuulemma aika rankkaa ja
todisteena tästä Tommin kyljessä iso mustelma. Pientä pahoinvointia taisi
myös olla pojilla ajelun jälkeen, vaikke vielä oltu alkoholia maisteltu :)

Pojat jatkoivat pitsalle Dennikseen ja kävivät käsittääkseni jossain olutravintolassa.
Tommin bestman oli varanut itselleen ja Tommille hotellihuoneen Presidentistä,
niin ei tarvinut kotiin ajella enään yöllä :)

Sitten minun polttareihin! Tiesin siis, että polttarit järjestettäisiin lauantaina,
muttei ollut aavistustakaan mihin aikaan ja hermoilin koko aamun pyörimällä
ympäriinsä ja vatsani oli ihan sekaisin.

Tytöt saapuivat kahden aikaan.
Mukanaan heillä oli Disneyn Lumikin puku, johon minun
tuli pukeutua ja seuraavana tehtävänä oli meikata itseni näyttämään
Lumikilta ja selittää miksi Lumikilla on tämmöinen meikki :)


(sumea kuva kun kamera temppuili)

Tämän jälkeen minut vietiin Porvoon keskustaan 
ravintola La Fiestaan syömään.

Kun olimme syöneet ja nauttineet toistemme seurasta,
jouduin Porvoon vanhaan kaupunkiin ja tehtävänä oli myydä
omenia 1 eurolla kpl. Ei ollut kovin helppoa! Ujostutti ja
aika vähän ihmisiä liikkeellä. Oli kamala tuuli.

Sain kuitenkin neljä omenaa myytyä (joista kaksi japanilaisille turisteille).
Jatkoimme matkaa kirkolle ja jätin yhden omenan kirkon ovelle.


Tämään jälkeen suutasimme maalle appivanhempieni
kotiin. Siellä oli tarjoilla jos jonkilaista sapuskaa.
Tytöt olivat ostaneet herkkuja ja piirakoita oli leivottu.

Suraava tehtävä oli täyttää ja koristella kakku silmät sidottuna!
Ei todellakaan helppoa! Kakkupohja oli valmiiksi leikattu kolmeen osaan
ja minun tuli irroittaa osat toisistaan ja kostuttaa, laittaa täytettä, noistaa kansi
päälle ja taas seuraava kerros, kunnes jälkellä oli vain kerman pursottaminen
ja koristeiden laitto :D



 Tämmöinen siitä tuli! Koristeena Lumikki ja kääpiöt :D
Tätä kakkua kukaan ei oikeen halunut maistaa..

Tytöt olivat kyselleet Tommilta kysymyksiä etukäteen ja nyt
minun tuli arvata mitä Tommi oli vastanut. Ei
yhtään aivot pelaneet (liikaa skumppaa???)

mm. kuka päättää mitä musiikkia autossa kuunnellaan,
mihin Tommi kiinnitti ensin huomion minussa jne.

Jouduin myös noukkimaan vesisangosta 
sydämellä merkattuja omenoita suullani :P

Tommin sisko oli keksinyt vuokrata paljun ja siellä me
sitten istuimme luonnon helmassa. Saunassa istuin kuusen oksan
päällä, jottei vain pääsisi unohtumaan, että avioliittoon kuuluu myös piikkejä.
Tytöt vihtoivat selkääni ja hauskaa oli!



Kun tytöt olivat lähteneet minä, Tommin sisko ja appivanhemmat jäimme
vielä paljuun. Lopulta paljussa oli vain minä ja Tommin sisko ja menimme
sisään nukkumaan kahden kolmen välissä yöllä. Tuli kyllä vielä vaihdettua
päivän kuulumisia Tommin kanssa viestitse kolmen aikaan yöllä :)

Kivaa oli molemmilla ja suurkiitokset ystäville ja sukulaisille! <3

Eilen olimme kirkossa kuulutuksissa ja sen jälkeen tulimme pereheinemme
meille kuuliaiskahveille. Kahvittelun jälkeen taas hääautoa kasaamaan!
 Toivon mukaan saamme sen huomenna katsastukseen!

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan loistavilta polttareilta! Valtavan kaunis lumikki olet ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kivaa! Täytyy ehdottomasti vuokrata joskus uudelleen tuo palju :)
      Kiitos paljon. Varmasti bestiksen idea, kun kamala Disney fani oleo ollut pienestä pitäen :)

      Poista
  2. Ihanat polttarit sulla.♥
    Kovasti jo odottelen omiani, ajankohtaa eikä mitään muutakaan ei ole mulle kerrottu.

    VastaaPoista